Sivut

lauantai 28. marraskuuta 2015

Pergolan rakennusprojekti talviteloille

Ensin oli syksyllä niin hienoa keliä, että pergolan tekeminen luonnistui melkein kuin itsestään. Huomattavasti pidemmälle saatiin tätä tehtyä mitä alunperin olimme ajatelleet. Marraskuussa onkin satanut vettä liki kokoajan ja tekeminen on hidastunut melkolailla.
Ensimmäinen kuva otettu 8. marraskuuta ja toinen tänään 28. marraskuuta. Välissä kerkesi myös satamaan lunta, jolloin ajateltiin jo, että nyt jäi terassiosa kesken. Eihän sitä pysty tekemään, kun on lunta joka paikassa. Mutta sulihan se pois ja päästiin tekemään viime silaukset valmiiksi ennen talvea. Keväällä jatketaan. Eihän tuosta enää puuttuisi kun tolppien verhoilu, joka tehdään ulkovuorauspanelista ja katon tukirakenteet. Kuvissa olevat vaakalaudat on vaan väliaikaisia, että tolpat kestävät pystyssä.







Pergolan tolpat verhoillaan tähän tyyliin. Ideakuvia kopioitu Fannin Talossa -blogista: http://fannyntalossa.blogspot.fi/2014/08/valkoinen-pergola.html.
Alla olevasta kuvasta lähti koko idea pergolan tekemiseen. Tai ei nyt ehkä idea, olihan se olemassa, mutta se mitä tyylimaailmaa pergolaan haluaisin. On kyllä hienon pergola. Toivottavasti me saadaan edes vähän sinnepäin. :) Kuva kopioitu, osoite näkyy kuvan alareunassa.






tiistai 24. marraskuuta 2015

Joulukukkia ja sisustusta

Syksyllä oli myös jälleen edessä ulkorakennuksen tyhjennys, eli tarkoittaa sitä että silloin tehdään myös jämälaudoissa kaikenlaisia kalusteita. Alla olevassa kuvassa oleva terassin kukkapöytä tosin tehtiin jo keväällä, mutta tänä syksynä tehtiin kuitenkin toinen samanlainen. Tulee sitten ensi kesänä joko pergolaan tai etupihan terassille kukkapöydäksi myös se. Voi tosin olla, että pitää heti keväällä tehdä lisää. Meinaan nyt kun nostin toisen näistä eteiseen laskutasoksi, niin ompa niin hieno, että noinkohan jää tuohon. :) Pöytä on tehty kokonaan ulkoverhouslaudasta ja päälliset on vanhaa purkupuuta. Tikkuista kuin mikä, mutta pitää varoa pölyjä pyyhkiessä.



Jos jotain joulukukkaa pitää olla, niin amarylliksiä. Ylin näistä on ostettu edullisesti yksivanaisena, mutta kaksi muuta on vanhoja ja en voinut uskoa silmiä, kun kellarissa bongasin niistä puskevat kukkavanat. Olen muistaakseni vain kerran saanut amaryllikset uudestaan kukkimaan, nyt niitä on jopa kaksi. Väreistä ei ole hajuakaan, mutta sittenhän sen näkee. :)




Nämä "valolaatikot" ovat selvästi olleet tämän syksyn hitto eräässä askarteluryhmässä Facebookissa, joten pitihän niitä itsekin kokeilla. Ihan kivat tuli näin ensimmäiseksi tuotokseksi. Mie en ole koskaan edes tehnyt mitää tämmöistä, en edes ilmapalloihin, vaikka mielessä on ollut. Varsinaisessa ohjessa oli, että materiaalina käytettäisiin paperinarua. Noh, ei ollut paperinarua, enkä jaksanut lähteä etsimään mistään, mutta puuvillalankaa oli senkin edestä, joten siitä sitten.