Sivut

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Pergolan pohja edistyy

Nyt olisi pergolan pohja likimain kaivettuna. Toki joutuu vielä ainakin perustusharkkojen alta kaivamaan multaa pois, mutta muutoin alue valmiina. Pergolan alue tullaan reunustamaan mukulakivillä, joita jo pieni pätkä hakattuna kukkapenkin reunaan. Tosin pergolan muille sivuille mukulakivireunusta tulee vähän leveämmälle alueelle. Reunus tehdään jotta nurmen leikkuu onnistuu terassin reunasta helpommin. Mikään ei ole niin inhottavaa, kun hankalasti leikattavasta paikasta puskevat pitkät heinät. ;)




Istutin keväällä kolme valkoista daalian juurakkoa multiin. Nyt niistä kukkiin ensimmäinen ja todennäköisesti jää ainoaksi. Ei ole mitenkään erityisen palkitsevia nämä juurakot. Toivottavasti juurakot talvehtivat kellarissa ja antaisivat ensi kesänä vähän enemmän näitä kukkia.


Tässä taas esimakua erinäisistä kalusteista mitä olen tehnyt ylimääräisestä puutavarasta. Takana oleva pöytä/hylly tulee kuistille. Samanlainen tehtiin jo keväällä terassille, postaus siitä täällä. Eli päälle ja alas tulee vielä muutamasta vanhasta laudasta tasot. Keväällä tehty ja vielä toistaiseksi terassilla oleva siirretään myös ennen talvea kuistille.
Kuvassa etualalla vanhalle terassille tuleva uusi penkki. Vain kansilaudoitus puuttuu. Löysin netistä ilmaiseksi vanhoja vaahtomuovipatjoja. Tähän olisi tarkoitus tehdä talven aikana pehmuste ja muutama tyyni. Talvella on vaan penkkinä niillä sijoillaan ja kesällä saa pehmusteet. Sikäli mikäli saan ne valmiiksi.


torstai 24. syyskuuta 2015

Pergolan pohjan kaivamista, valua ja istuttelua



Hitaasti, mutta varmasti alueen nurmikot siirretään toiseen paikkaan, lähinnä Joukon toimesta. Muutamat istutuskuopat kaivettu syyshortensioille ja yllä olevassa kuvassa myös matsuriankärjö istutettu. Pergolan tolppien valut tehty. Turilaan toukkia on ollut koko alue täynnä. Mie viherpiiperönä siirrän näitä ja myös kastematoja kaivun tieltä uuteen paikkaan.


Enää ihan vähän kaivamista, niin on koko alueen nurmet kaivettu pois. Alla olevassa kuvassa myös syyshortensiat istettuna. Kuvan vasemmassa reunassa on pieni omenapuu, joka jää nyt pergolan reunaan ja tulee myös tavallaan tuohon kukkapenkkiin.


Puut on kannettu liiteriin ja sitä muutoinkin siivoiltu ja vähän järjestelty. Vielä olisi vähän siivottavaa ulkorakennuksessa, mutta pikkuhiljaa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kesän viimeiset grillailut ja talveen varautumista

Tänään grillattiin todennäköisesti viimeisen kerran tämän vuoden puolella. Samalla tuli liiteristä poltettua kaikki loput naulaiset purkulaudat. Saipa sinnekin taas mukavasti lisää tilaa ja samalla mukavan tunnelmatulen pihalle. :) Noita naulaisia puita ei ole viitsinyt sisätakassa polttaa, kun ei niitä nauloja jaksa keräillä tuhkan seasta pois. Tämän pesällisen tuhkat laitetaan suoraan tunkiolle.



Saatiin myös muutama pussillinen puita. Näitä pitäisi jossain kohtaa joutaa heitteleen liiteriin sisälle.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Kuvailua aurinkoisena päivänä




Vielä heinäkuun puolessa välissä ajattelin, että Mustasilmäsusannasta ei tule yhtikäs mitään koko kesänä. Ei kasvanut mihinkään, kukista ei ollut tietoakaan. Mutta nyt kun ollaan jo syksyssä, niin tilanne onkin aivan toinen. Tämä on itse kasvatettu siemenestä. Yksi suosikeista, jota laitan joka kevät.


Uuden kukkapenkin havuja. Sinilaakakatajaa, oikealla tuiviota ja taustalla muutama tuija ja kuunliljaa.


Istutuslaatikoissa timjami ja persilja vaan kasvaa. Kohta varmaan pitäisi suunnitella sadon keräämistä, ettei pakkanen vie. Persilja pitäisi olla kaksivuotinen, mutta en tiedä miten pärjää noissa laatikoissa. Ehkä leikkaan matalaksi ja peitän lehdillä.



Jos ei syyshortensia onnistu koskaan, niin pallohortensia kukkii senkin edestä. Pallohortensian ensimmäinen kesä oli vähän huonompi, mutta sen jälkeen ei ole pettänyt kertaakaan. Kukat on halkaisijaltaan noin 20 senttisiä. Joka kevät olen leikannut koko puskan maatamyöten ja sieltä se vaan kasvaa noin 1,5 metriseksi.
Syyshortensiasta en kyllä osaa sanoa mikä paha karma itsellä on. Meillä on niitä neljä talon itäpäädyssä. Kukinta on todella onnetonta ollut joka syksy. Ihan onnettoman pieniä kukkia. Viime keväänä leikkasin sitä kunnolla ja nyt on kukat ehkä vähän suuremmat mitä aiemmin. Tosin lannoittaminen on kyllä jäänyt tyystin. Ehkä koitan sitä vielä ensi keväänä leikkaamisen ohessa. Jos ei sekään auta, niin pitää varmaan istuttaa uudelleen parempaan maahan tai kokonaan uuteen paikkaan.



Olen ottanut projeksiksi myös tyhjentää liiteriä kaikesta remontin aikaisesta puutavarasta, Valtaosa siellä jo useamman vuoden lojuneesta puutavarasta on noin metrin mittausta, joten mitään kovin isoa ei niistä saa. Olen sitten tehnyt erinäköisiä puulaatikoita, koirille portaan (alla olevassa kuvassa), penkkiä terassille jne. Muista lisää, kunhan muistan kuvata. :)


perjantai 4. syyskuuta 2015

Aita valmis, joten uuttaa projektia pukkaa

Jos ei nyt ihan niinkuin iisakinkirkkoa, niin tuli kyllä hartaasti tehtyä kesän aikana tuota aitaa. Hieman meinasi tulla jo väsymystä kaiken maalaamisen, sahaamisen, ruuvaamisen keskellä ja viimeisten rimojen laittaminen oli melkoisen tuskan takana.
Mutta nyt se on kuitenkin valmis. Vielä hieman paikkamaalausta, lähinnä ruuvien kantoja, mutta muutoin VALMIS! Nyt voi vähän huolettomammin olla myös koirien kanssa pihalla, vaikkeivat olekaan karkaavaa sorttia, mutta haahuavat helposti johonkin mihin ei pitäisi. :)

Aika kiva tuli aidasta, vaikka itse sanonkin. Toivottavasti myös kestää talvet routimatta ja kaatumatta..




Ja sitten siihen uuteen projektiin.
Mie olen tätä ajatusta kypsytellyt mielessä jo useamman vuoden. Tiennyt, että johonkin kohtaa haluaisin tämmöisen väkertää, mutta en ole osannut päättää mihin. Paikka sitten varmistui sillä, että taas tänäkin kesänä tuskailin sitä miten kovin koivun alustalta kuivuu nurmikko. Ja toki kun hieman vastaavia nyt on tullut tehtyä jo aiemminkin tähän pihaan, tosin vähän liian pieninä ihan kunnolliseen oleskeluun, kalusteryhmään jne.
Eli seuraavassa vuorossa tietysti pergola ja toki toki uusi terassi. :)


Yllä oleva kuvattu meidän makuuhuoneesta. Kuvassa kaivettu hieman alueen reunoja. Vasemmalle tulee pieni kukkapenkki, johon istutetaan muutama  syyshortensia, jotka ovat tällä hetkellä Terijoensalavan alla, eli aivan väärässä paikassa. Kukkapenkkiin tulee lisäksi Mantsuriankärhö.
Onhan siinä kaivamista ennenkuin edes pääsee perustuksia tekemään, mutta hissukseen. Onhan tässä vielä syksyä aikaa ja jos talvi tulee vastaan, niin sitten jatketaan keväällä. Terassin ala tulee olemaan noin 33 neliötä. Tästä projektista sitten lisää, kunhan tästä etenee.