Sivut

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Talia napaan

Sen verran vilakkaa keliä jo ollut, että aloitettiin lintujen lihottaminen talven varalle. :) Vielä ollaan puuhasteltu terassin kaiteiden kimpussa, mutta siitä sitten lisää, kunhan saadaan valmiiksi. Muuten ei ole juuri tullut kummoisia puuhasteltua. Vettäkin on satanut niin mukavan reippaasti, ettei ole ulkona touhuaminen kovinkaan paljon inspiroinut.






keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kynttiläkutsut

Nyt kun on syksy ollut näin sateinen, eikä ulkona ole tullut touhuttua yhtään totuttuun malliin, niin voihan sitä tietysti välillä myös siivoilla sisällä, vai eikö? Ja tietysti, koska illalla oli kynttiläkutsut. :)

Ruokahuoneesta olohuoneeseen
Ruokahuoneesta keittiöön