Sivut

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Grillipaikan tuunausta

Grillipaikan laatoituksena on käytetty vanhoja tontilta löytyneitä ja nurmen seasta kaivettuja, hieman erikokoisia, ja pohjaltaan epätasaisia laattoja. Osittain ehkäpä tästä syystä laatoitus ei ole kovinkaan säännöllinen. :)
Mutta siitä viis. Laatat olivat kuitenkin aivan mullassa ja sammaleessa, eikä niitä ole keritty aiemmin juuri putsailemaan. Mutta nytpä laitettiin painepesuri laulamaan ja puhdasta jälkeähän siitä tuli.

Ennen...
Ennen -kuvassa on jo hieman keritty laattoja putsailemaan, tosin ei mitenkään perusteellisesti.

... ja jälkeen.

Laatoitus pitäisi vielä saumata, kosk noihin väleihin lentelee kaikkea töhnää mikä sitten alkaa sieltä mukavasti kasvamaan.

Näköesteen hahmotelmaa
Grillipaikan reunusta kaivettiin puhtaaksi nurmesta ja iskettiin toiselle reunustalle päästään tervatut heinäseipäät.



Maakaapeli kaivettu, villiviinit istutettu ja näköeste valmiina.

Koska seipäitä jäi muutama jäljelle, niin jatkettiin näköestettä myös hieman ulkorakennuksen suuntaan. Tuohon ehkäpä tulevaisuudessa tulee mukava "loossi", kunhan nuo viinit tuosta kasvavat.
Reunusta olisi tarkoitus hakata mukulakiviä täyteen ja sen jälkeen saumata kuivabetonilla. Laitetaan lisää kuvia myöhemmin, kunhan tuosta valmistuu eteenpäin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti