Sivut

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kuistin sisäpuolella tapahtuu

Tokihan ollaan myös kunnostettu kuistin sisäpuolta, tarkoituksena vaihtaa panelit molempiin päätyihin, eli uuden oven sekä vanhan oven sivustat. Molemmat pitkät sivut ja katto maalataan sitten ens kesänä, katto valkoiseksi ja seinät uusien väriksiki. Ja tokihan nyt uusittavat panelit piti etukäteen maalata, joten siinä on mennyt "muutama" ilta.
Kuisti pitäisi siis saada sisäpuolelta vaaleanharmaaksi, mutta ensimmäisellä maalilla tuli ihan vaaleansininen, vaikka piti niin olla mukamas harmaata. Eikun seuraava purkki sävytykseen ja tällä kertaa valitsin värikartasta varmasti harmaan, joka ei taita mihinkään muuhun väriin ja musta silläkin tuli edelleen vaaleansininen. Tulin siihen tulokseen, että mulla on varmaan silmissä jotain vikaan, joten antaa olla.

Mutta ennenkuin saatiin panelit paikoilleen, niin piti tietysti vedellä vähän sähköjä. Eli ylhäällä kaksiosainen kytkin, jolla ohjaillaan sitten joskus tulevia ulkovalaisimia ja alhaalla pistorasia. Samalla vedettiin parit maakaapelit, johdot kuistin ulkovaloille ja ulkopistorasialle.



Piuhoja sikinsokin.


Ulko-oven puoleinen seinusta.

Oven oikealla puolella olevan luukun taakse tulee maakaapelit, jossa ne kytketään kaapille menevään johtoon sekä kytkimille meneviin johtoihin. Oli tuommoinen luukku ylimääräisenä, niin ajateltiin, että kätevämpi näin, kun maakaapeleita ei kuitenkaan voi vielä kytkeä kaapille, koska ei tosiaan ole vielä niitä ulkovalaisimia valmiina, eikä tulekaan kun vasta ensi kesänä. Tuonne sitten luukun taakse voi sähkäri laittaa kytkentärasian ja on hieman enemmän tilaa säätää johtojen kanssa.
Tehtiin myös sähkökaapin päälle ylimääräisistä paneeleista tuommoinen suojus, että saadaan yläkautta menevät johdot piiloon. Alapuolelta tuleviin johtoihin pitää laitella johtokouru.


Vanha ovi piilossa ja pyllykoukut seinällä... sekä kaamee kaaos nurkassa.

Sitten kun oli paneloinnit ja sähköt valmiina, niin eikun säilytysarkun tekoon. Alla olevassa kuvassa tekosessa runko. Nuokin runkopuut tehtiin vähän niinkuin pitkän kaavan mukaan. Oli liiterissä tukevaa puutavaraa valmiina, mutta pinnaltaan sahattua, joten eikun höylä käyteen ja pinta sileäksi. Tämän jälkeen vielä siistittiin reunat hiomakoneella. Olishan tässäkin kohtaa päässyt helpommalla, kun olisi vaan hakenut valmiiksi höylättyä kaupasta. Mutta mikäs tässä tuunatessa. :)

Tukipuita paikoilleen.


Runko osittain valmis.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Vuorilautoja paikoilleen

Kuistin rännien syöksyt on olleet viikon päivät nurmikolla, eli poissa varsinaisesti käyttötarkoituksestaan, koska pitihän ne irroittaa että saadaan kuistin ulkoverhous vaihdettua. Nyt kun tuppaa iskemään hieman vesisateita, niin piti sitten ruveta askartelemaan kuistin vuorilautoja paikoilleen, että saadaan myös syöksyt takaisin kiinni.

Siinä ne paikoillaan.

Ikkunan karmit on edelleen maalaamatta, koska eipä tässä ole enää oikein ollut maalauskelejä ja kesällä oli kokoajan (muka) jotain muuta. Mutta ens kesänä sitten. :)
Myös oven pieliin saatiin vuorilaudat kiinni ja hieman tuunattiin väliaikaisia portaita. Raot piiloon, niin ei tarvitse kompuroida. :) Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, niin sähköjäkin on vedelty ulkovaloille ja kuistin sisällekin on muutamat rasiat väkerretty. Josko sielle sähkärille kohta soittelisi.


perjantai 11. marraskuuta 2011

Uusi ovi ja lisää uutta verhousta

Ja jälleen jatkuu kuistin kunnostus, lauantaina saatiin laitettua uuden oven karmit paikalleen, sunnuntaina oli vuorossa oven nosto paikalleen ja verhouslautojen naputtelu. 

Ovi paikoillaan.

Vanhan oven puolikin piti siis purkaa, että saadaan vanha oviaukko piiloon. Tämäkin puoli purettiin ainoastaan oviaukon yläreunaan asti, hieman säästää puussa, eikä kuitenkaan tarvitse ens kesänä niin kauheesti raaputella. Yläosan maalipintakin on pääasiallisesti hyvässä kunnossa, ainoastaan ikkunoiden päältä on rapissut.


Vanhan oven puoli purettu ja uutta pintaa pari lautaa.


Uutta pintaa ja väliaikaisportaat.


Ulkoverhous valmis ja pintamaalia vailla.

Pitkään on mietitty mitä noiden vanhojen betoniportaiden kanssa tekisi. Toisaalta ovat ihan kivat tuossa kuistin päädyssä, siihen voi kesällä laitella kukkia ja talvella jotain havusia, mutta toisaalta taas ovat aikas turhat tuossa. Ehjänä niitä ei siitä mihinkään saa, joten joko ne jää tai sitten ne pitää hajottaa pois. Jää nähtäväksi, mitä tässä keksitään.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Kuistin tuherrus jatkuu

Perjantaina saatiin ensimmäinen sivu kuistista valmiiksi, ainakin ulkopuolelta. Tänään oli sitten vuorossa uuden oven puoleinen seinusta.

Ensin pitää purkaa...

... ja rakentaa uudelleen, myös uusi karmi paikoillaan.


Ja taas naputeltiin ulkoverhousta.

Oven uskaltaa laittaa paikalleen vasta seuraavana päivänä, joten pitää pärjätä yksi yö siten, että on oven kokoinen reikä seinässä.. Tai tässä tapauksessa hieman isompikin, kun jäi myös verhoilu hieman kesken. :)

Kuistin kunnostusta

Tänä vuonna on sopinut meille oikein hyvin se, että talvi on antanu odotella itseään. Eipä olisi uskonut, että vielä näin marraskuun alussa pääsee tekemään  ulkohommia ilman pakkasta ja lunta, mutta ei ole lumesta tietoakaan ja pakkaset ovat olleet hyvin vaatimattomia, jos ollenkaan.
Eilen aloitimme kuistin ulkoverhouksen uusimisen, samalla pitäisi uusia sisältä osa vanhasta paneloinnista, hieman laitella uusia listoja yms.

Ensimmäisenä vuorossa etupuoli, jotta saisi nuo kunnostetut ikkunat pois jaloista pyörimästä. Hieman oli kuistin edustalle istutettu villiviini päässyt myös tänne rakenteisiin tunkeutumaan. Vaikka vanhat verhouspuut ovatkin pinnaltaan aika surkean näköiset, niin varsinainen puuaines kuitenkin yllättävän hyväkuntoista. Päätettiin kuitenkin vaihtaa kaikki ikkunoiden yläreunan tasolta alaspäin. Ens kesänä kun pitää maalata kuistin verhous, niin ei jaksais millään ruveta raaputteleen ja hiomaan vanhaa maalia pois. Toki pitää tuo kuistin yläosan verhoilu raaputella ennen maalausta, mutta ei sentäs koko kuistia. :)

Purkuhommia

Löytyipä myös kiva ylläri vanhan verhouksen takaa. Onneksi oli kuitenkin vailla elämää oleva pesä. :)

Yllätys verhoilun takana



Etupuolen verhoilu valmiina


Tulipa jonkinlainen mittavirhe noiden ikkunan sivuilla olevien lautojen kanssa, kun jokainen jäi muutaman sentin lyhyeksi. :) Onneksi tulee kulmiin pystylaudat, niin eipä tuo siellä alla haittaa.




Meinasi jo tulla hieman pimeä ennenkuin saatiin kaikki uudet verhouslaudat sekä myös kunnostetut ikkunat paikalleen. Mutta siinä kuitenkin nyt olisi.