Sivut

lauantai 27. marraskuuta 2010

Keittiö melkein valmis

Pääsimme muuttamaan lokakuun alussa ja elimme keskeneräisten tilojen vuoksi melkoista pahvilaatikkoelämää. Tämän huomaa mm. keittiöstä, jossa tavaraa on joka paikka väärällään, kun ei ole kaiken kiireen keskellä kerinnyt miettimään mihin mitäkin laittaisi. Alla olevassa kuvasta myös näkee, että välitilat on vielä laittamatta. Välitiloihin meinasimme ensin välitilalaminaattia, jonka olisi laittanut kesällä kylpyhuoneen urakoinut firma, mutta ottivatkin hatkat ja jättivät hommat kesken. Tästä johtuen välitila vielä vaiheessa.


Bono vahtii ruuan valmistumista


Koska meillä ei yhtäkkiä ollutkaan välitilalle laittajaa, emmekä itse ensikertalaisina uskaltaneet lähteä leikkaamaan kallista välitilalaminaattia, niin päädyimme "helppoon" valkoiseen mosaiikkiin. Laatoittamista tässä oli tullut jo opeteltua parissakin eri kohteessa, joten tuskin tuokaan nyt niin ylitse pääsemätöntä olisi. Eihän se ollut, mutta melkoista näpräämistä senkin edestä.



Välitilan laatoitettu, vain saumaus puuttuu



Laatoitus saumattu ja muutenkin melkein jo valmis keittiö


Ja toisesta kulmasta



maanantai 15. marraskuuta 2010

Portaiden tuunausta ja yläkerran aula

Taas on vähän päästy yläkerran aulassakin eteenpäin, vaikka portaiden ehostaminen onkin lohkaissut reilusti aikaa kaikesta muusta. Oli vähän meininki, että saisi valtaosan hiomisista tehtyä ennen muuttoa, ettei tarvitse sitten pöllytellä, kun kaikki huonekalut yms. on sisällä.


Portaista poistettu kaameet muovimatot ja maalinpoistoaineella hinkattu moneen kertaan liimat pinnasta pois. Samalla tosin lähti myös osa maaleista, mutta sepä ei mitään haittaa. Maalien kaapimisen lisäksi portaita tietysti hiottu moneen kertaan ja vähän paikkailtu suurempia reikiä. Yllä olevassa kuvassa hieman testattus Blooming vahaa ja ihan hyvin näyttää kestävän, vaikka olivatkin maalikaupassa sitä mieltä ettei ikinä tule kestämään portaissa. Mutta jää nähtäväksi.


Aulatilan seiniä maalattu

lauantai 6. marraskuuta 2010

Vierashuoneen seinien laittoa

Muuton jälkeen marraskuussa jatkoimme jälleen vierashuoneen parissa. Vierashuoneen vanhat seinät ovat tosi epätasaiset, joten pitkään mietimme mitä niiden kanssa tekisi. Seinissä on puukuitulevy, joka on elänyt joka paikasta ja kaikki saumat paistaa kilometrin päähän. Tähän väliin ei ollut intoa lähteä pintoja sen kummoisemmin purkamaan, koska ajatuksena on myös ollut se, että tätä huonetta ja mahdollisesti myös päämakkaria laajennettaisiin joskus ullakolle. Joten päätimme ainoastaan maalata seinät ja tehdä yhdelle, kaikista epätasaisimmalle, seinälle tehosteen laminaateista.

Seinä rimotettu ja hieman suoristettu

Seinän "laminointi" likimain valmis

Ja valmiina

Vielä kun saisi tuota tavaramäärää johonkin. Rupeaa pikkuhiljaa riittämään, kun joka paikka on täynnä milloin mitäkin remonttikamaa. Mutta ihan kivannäköinen tuli, vaikka ensin ajattelinkin että noin päin laitettuna madaltaa ennestään huonetta, mutta ehkä ei.. Ei ainakaan omasta mielestäni. :)

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kodinhoitokopin tuunas jatkukoon..

Muuton jälkeen yksi tärkeimmistä kohteista oli pyykinpesukoneen asentaminen paikoilleen. Eihän sitä ilman toimivaa pyykkikonetta kovinkaan pitkälle pärjää. Alla olevassa kuvassa lattia levytetty, muovimatto päällä ja kone paikoillaan. Ompahan myös patteri saatu asennettua takaisin sille kuuluvaan paikkaan.



Väkersimme myös vanhasta makuuhuoneesta poistetuista kaapinrungoista kaapin pesukoneen viereen. Aikamoinen taiteilu oli että saatiin paikalleen. Kapean osan välihyllyt kavennettiin, että saatiin myös avolokerikko sulkinaisen kaapin viereen. Ei ehkä kovinkaan käytännöllinen, kun tuli niin kapea, ettei sinne mahdu oikein mitään, mutta kaikki tila tulee jollainlailla hyödyntää. :) Eikä tullut tuokaan viritelmä paljoa maksamaan, ainoastaan ovi on maalattu, kun oli aiemmin kauniin vihreä.





Vanhoista hyllylevyistä sahasimme avohyllyt pesukoneen päälle, niin saa tuonkin tilan hyödynnettyä, eikä tarvinnut muutakuin ostaa kannakkeet. Hieman on suunniteltu, että hankkisimme kuivausrummun pesukoneen päälle, mutta tämä ehkä sitten joskus. Tämmöiset asiat kuitenkin olisi hyvä ottaa huomioon jo sähköjä vetäessä, ainakin meidän sähkärin mukaan, että pistorasia saadaa vikavirtasuojan taakse ja näinhän meillä onkin tehty. Katsotaan nyt tuleeko meille koskaan sitä rumpua, toisaalta kiinnostaisi, mutta en tiedä onko sille loppupelissä kuitenkaan niin paljon käyttöä että olisi järkevää.
Myös kattolistat vihdoin paikoillaan, vielä pitäisi kattoa käsitellä toistamiseen.. Ehkä sitten joskus. :)