Sivut

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kukkia ja istutuksia

Kasvatuslaatikoissa ruohosipuli aloittaa jälleen kukintaa. Joka kesäinen ongelma on nämä ruohosipulin kukat. Tiedän, ettei saisi antaa kukkia, koska sato herkästi lähtee nahistumaan kukinnan jälkeen, mutta kun ovat niin hienoja. Toisaalta kukat olisi hyvä kerätä pois myös siitä syystä, ettei pääse siementämään. Meillä on muutenkin kauhiat pöheiköt tätä ja pitäisi reilusti harventaa, mutta en tiedä mihin sitä laittaisin.


Myös retiisi on aloittanut hyvin kasvun. En jostain syystä löytänyt kaupasta normaalin retiisin siemeniä ollenkaan ja vaikka kuvittelin, että kotona olisi ollut, niin eipä sitten ollutkaan. Nämä on nyt Rädisa -merkkistä lajiketta. Eli kapeaa ja pitkulaista. Jännityksellä odotamme mitä näistä tulee. :)





Edellisessä postauksessa terassille tuleva kukkapöytä oli vielä raakileena ja maalauksessa, eli kesken. Nyt se on valmis ja saanut jo kesäkukkiakin sitä koristamaan. Pöytä on siis tehty ihan normilaudoista kauttaaltaan. Päällä vanhoista purkulaudoista kannet. Melko simppeli "pöytä", mutta mielestäni tuli oikein hieno. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti