Sivut

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Suunnitelmat etenevät teoiksi.. ehkä.

Muutamia viikkoja sitten kirjoittelin tämän kesän pihasuunnitelmista. Osa on jo pyörähtänyt käyntiin. Olen vaan valitettavan huono liikkumaan kameran kanssa pihalla. Missä välissä sitä kerkiäisi, kun kokoajan pitää toisessa kädessä olla lapio, hara tai mikä lie. :) Mutta josko huomenna saisi vähän kuviakin, jos lakkaisi satamasta.

Etupihalle tuleva aita on kohtalaisen hyvällä mallilla. Tolpat on maalattu ja jopa pari tolppaa on paikoillaan. Pitäisi saada ainakin tolppakengät iskettyä maahan, jotta saisi mitattua rimojen määrät, koska ne pitää vielä käydä sahalta tilaamassa.
Aidan "taakse" tulevan uuden kukkapenkin raamit rakenneltu parin päivän aikana, eli alla olevassa kuvassa. Vielä pitäisi saada kansikivet paikoilleen ja suoritettua hieman massanvaihtoa. Niin ja toki myös tiedossa taimikaupassa pyörähtämistä. Alue on noin 1,5 m x 8 metriä pitkä ja sijaitsee siis meidän etupihalla, eli etelän puolella.


Ostimme muutama päivä sitten tähän riipparaidan sekä muutaman lamoherukan. Lisäksi haluaisin muutaman kartiotuijan tai pylväskatajan ja jotain matalaa havua. Niin ja olisihan se kiva, että olisi myös jotain kukkivaa, ehkä jotain kurjenpolvea ja ja... Aina yhtä hankalaa. Mukulakivetyksen päällä oleva nurmialue olisi kanssa tarkoitus kaapia pois ja siihen istuttaa jotain matalaa. Tai sitten ei. Mutta ainakin nurmi kaivetaan pois ja laitetaan kuoriketta tilalle. Olen myös miettinyt, jos kivetyksen olisi jatkanut marja-aronian reunaan, eli hiekkaa ja taas hakataan mukulakiviä. :) Mutta katsellaan nyt miten suunnitelmat etenevät.

Kasvimaallakin on jo alue kaivettu, istutuslaatikot käsitelty ja laitettu paikoilleen. Rajauspuu on tervattu ja odottaa asentajaa. :)
Pihaanajon pielestä pitäisi siirtää muutama marjatuomipihjala pois, että saadaan aidalle riittävästi tilaa. Ne nyt on muutenkin jo niin kovin paljon levinneet, että pitää kerran vuodessa leikata oksia pois, ettei ajoväylä kapene liiaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti