Sivut

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Uutta muuria ja kukkapenkin laajennuksen suunnittelua

Parisen iltaa ja päivää siihen meni, mutta nyt olisi pihassa uusi muuri. :)
Tiivistetyn hiekkakerroksen päälle ladottiin kivet vaateriin, joka on se työläin vaihe ja siihen vaan päälle kivet. Helppoa tai niinhän sitä luulisi.

Uusi muuri tuloillaan oikeaan reunaan

Ensin oli aikomus, että muurista tehtäisiin saman korkuinen mitä vieressä oleva, viime kesänä tehty muuri on. Mutta jotta yläreunat olisi saanut vaateriin, olisi toisesta muurista pitänyt tehdä aivan tolkuttoman korkea, oikein kunnon Kiinan muuri. :) Päädyttiin sitten suosiolla madaltamaan, eikä tarvitse jo istutettuja kasveja käydä nosteleen ylöspäin. Kivimuurin paikallahan oli aiemmin ihan maasta tehty pengerrys ja siihen on toki jonkin verran istutettukin jo viime kesänä, mm. pari alppiruusua, pihasta toisaalta löytynyttä varjoliljaa sekä melkoinen määrä kuunliljaa. Lisäksi tuossa kohtaa oli jo entuudestaan kanadanvaahtera sekä kiiltotuhkapensas. Tämä kohta on niitä harvoja paikkoja meidän pihassa, joka on kesällä hieman varjoisempi, kun taustalla oleva koivu varjostaa. Muutenhan meidän piha on melki joka paikasta suorastaan paahteinen.

Ja siinä se valmiina

Yllä olevassa kuvassa on jo tehty hieman lisätäyttöä muurin taakse ja verhoiltu reunus mukulakivillä. Vielä kun tulisi suotuisat kelit istutukseen, niin saisi tuonkin valmiiksi. Löysin jokin aika sitten Prismasta valkoista kesäpikkusydäntä, ja olihan ne ostettava samantien, vaikkei istuttamaan silloin vielä päässytkään. Olen tämän perään haikaillut jo muutaman vuoden, mutta kun ei ole ollut sitä puolivarjoista istutuspaikkaa, mutta nytpä on. Sydämet olisi tarkoitus istuttaa kanadanvaahteran vierustalle ja lisäksi siihen ehkä laitetaan kanadanvuokkoa, jota kasvaa pihanperällä. Viime postauksessa mainitut kartiovalkokuuset siirretään myös tänne penkkiin, jos viihtyisivät tuolla paremmin.


Etupihalta löytyy myös yllä olevan kuvan mukainen pieni pyöreä kukkapenkki ja tätä olisi nyt tämän kesän ja kevään aikana tarkoitus laajentaa. Kukkapenkki on alunperin tehty muutama vuosi sitten ja sitä on jo kerran laajennettu, mutta edelleen tuntuu pieneltä. Viime kesänä se koki totaalisen muodonmuutoksen, kun parin ensimmäisen kesän kukkahullaannuksen jälkeen rupesin kaipaamaan hieman yksinkertaisempaa linjaa. Penkissä kasvaa nyt viime kesänä istutettu riippapihjala, joku tuija (en ikinä muista mikä), laakakatajaa, jotain hieman korkeampaa katajaa, joka nimeä en nyt muista, valkoinen särkynyt sydän, rohtosuopayrttiä, valkoista punatähkää, viiruhelpiä ja valkoista karpaattien kelloa. Eli aika paljon kaikkea, mutta väritykseltää pääasiassa valkoinen ja vihreä. Kaikki iloisen kirjavat kukat siirsin viime kesänä pihan perällä olevaan penkkiin.
Mutta siihen laajennukseen sitten. Tarkoitus olisi kaivaa penkki ihan tuohon mukalakivistä tehtyyn reunukseen asti ja oikealta reunalta tuohon katteella olevaan reunaan, tehdä siihen jonkinlainen, hieman kiemurteleva kivipuro ja jotain kukkia, pensaita ja havuja lisäksi. Melko suurihan tuosta sitten tulee, mutta eipä sitä viitsi tämän kokoiseen pihaan mitään pientä piiperrystä laittaa. Olen jo tilannut tähän valkoista verikurjenpolvea, valkoista pensashankikkia, pari norjanangervoa ja vuoriarhoa, jonka pitäisi olla jonkinlainen maanpeitekasvi.
Lisäksi hankintalistalla on muutama kiinan- tai pilarikataja, muutamia tuivioita ja ehkä jotain köynnöstä.
Mullat, kuorikkeet ja kivet on jo valmiina odottamassa lämpimämpiä kelejä. :)


Yllä vielä kukkapenkin laajennuksen kohta toisesta suunnasta. Eli laajennus tulisi myös tuohon grillipaikan reunaan asti, eli kohtaan jossa näkyy tuo pystyssä oleva heinäseiväs. Polun vieressä on tällä hetkellä kolme marja-aroniaa ja takana melko suuri jasmike-pensas tai Jasmiini, niinkuin toiset sanovat. Vielä ei ole hajuakaan mitä istutetaan mihinkin, mutta ehkä se siitä hahmottuu, kun saa kaivettua ja hahmoteltua kivipuroa paikalleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti