Sivut

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Olohuoneen sisustusta

Pitkän aikaa, eli kaksi vuotta, on ollut mietinnässä minkälaisen valaisimen hankkisi olohuoneeseen. Joulukuun alussa kun olimme Tampereella kyläilemässä, niin poikkesimme paikalliseen Ikeaan ja sieltä ihan extempore ostoksena tarttui mukaan iso valkoinen varjostin. Itse sitten rakentelin johdosta ja muutamasta muusta osasta roikkuvan valaisimen. Myös olohuoneen pöytä on tullut hankittua ja kuvassa vasemmalla näkyvä jalkalamppu. Olohuone siis ehkäpä valmis, kunnes taas keksin jotain. Videotykki on ollut mietinnässä myös parisen vuotta, mutta jää nyt nähtäväksi. Ainakin isompi telkkari on hankintalistalla jossain vaiheessa.


Meidän pieni tuhopolttaja, Uuno jaksaa melkein joka kerta seistä takan edessä, kun sinne on valkea viritelty. Ilmeisen kiehtova elementti tuo tuli Uunon mielestä. :) 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti