Sivut

lauantai 10. marraskuuta 2012

Kivikautista touhua

Nyt kun on saatu etupihalle muurikivistä istutusallas valmiiksi, niin pääsi taas jatkamaan mukulakivien naputtelua. Täytyy kyllä myöntää, että ihan pikkasen alkaa jo jurppimaan koko touhu, mutta jaksaa jaksaa.. ei olisi enää kovin paljon jäljellä.

Etupihan nurkka valmiina ja saumattu

Myös talon toinen sivusta saumattu

Pitää kyllä sanoa, että jälki saisi edelleen olla parempaa, tai sitten olen vaan äärettömän kriittinen omaan työhön. Mutta onhan tuo toki jo huomattavasti parempaa jälkeä mitä oli silloin ihan aluksi. Esim. talon takaosan sokkelikivetys on kyllä sen näköistä, että olen vaan onnellinen että se on tosiaan siellä takapihalla. :) 

Vielä olisi kuistin edusta tekemättä, mutta pitää odotella, että kelit hieman lämpenevät. Pinnasta jäätyneeseen hiekkaan on hieman hankala hakata yhtikäs mitään. Tällä aikaa onkin tullut siivottua ulkovarastoa, kannettu puukasaa liiteriin ja toista puukasaa pihalla toiseen paikkaan. Hieman myös taas haravoitu, kaivettu ja tehty myös jotain sähköhommia.. Että eipä tässä ole istuskeleen juuri kerinnyt. :) Sähköistä tulikin mieleen, että pitäisikin terassin lamppu myös laittaa paikoilleen ja samaten kiviluiskan tolppavalot kiinnittää. Että kaikenlaista pientä puuhastelua, kunhan nyt joskus joutaisi valoisan aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti