Sivut

maanantai 29. lokakuuta 2012

Roskakatoksen nikkarointia

Aina menee melkein viikko, että saa jotain lisää aikaiseksi, kun iltaisin ei näe enää yhtikäs mitään. Eli pihahommat odottaa aina viikonloppua, eikä meillä tässä oikein muuta olekaan kun pihahommia, joten hitaasti etenee.
Viime viikonloppuna saatiin kuitenkin roskakatoksen tolpat ja laudoitus paikoilleen. Onhan sekin kait tyhjää parempi, vai? :)


Verhoilu tehtiin samasta vinovuorilaudasta mitä on kuistikin, nurkkiin tulee valkoiseksi maalatut laudat ja kattoon sama profiilipelti mitä on koko torpassa. Ovea ei meinattu katokseen vääntää, ainakaan vielä tähän lähtöön, kunhan nyt jokin katto edes olisi pään päällä.



Vielä pitäisi lähteä puutavarakauppaan, että saisi myös katon valmiiksi ennen talvea. Kattoon tuleva pelti on jo valmiina odottelemassa ja samaten nurkkalaudat. Lattiakin olisi tietysti kiva, mutta joudutaan sen kanssa odottamaan sitä sorakuormaa, jota ei ole vielä edes tilattu. Lattian korkoa varten tarvitaan ympäröivän pinnan korko, että roskajannut saavat astioita helposti siirreltyä ilman kiroilua. Mutta ehkä tässä vielä joutaa ennen pysyvän lumen tuloa, toivottavasti ainakin... :)

Tulipahan tuosta takana olevasta pensasaidan raadosta mieleen, että sitäkin piti jossain välissä leikata. Noinkohan jäi keväälle. Sanoivat liikkeessä, että marjatuomipihlajaa voi leikata myös syksyllä, mutta eipä ole sitäkään kerinnyt tekemään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti