Sivut

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Terassin kattoa ja yläkerran ikkunan pieliä

Tämän viikon keskiviikkona saatiin terassin ja jätekatoksen kattoja varten tilatut pellit pihaan ja eilen niitä sitten ruvettiin iltasella laittamaan paikoilleen. Ensin tosin piti pistää yläkerran makkarin ikkunaan pielet, eli vuorilaudat paikoilleen. Tosin vielä tätäkin ennen piti vetästä rappauksesta timanttilaikalla siivu pois, että sai ikkunapellin kiinni. Jouko "laikkaili" perjantaina iltasella siivun pois ja asensi pellin sekä smyygilaudat ikkunaan. Lauantaina sahattiin vuorilaudat mittaansa ja laitettiin ne kiinni. Mie tosin auttelin lähinnä maasta käsin tai avoimesta makkarin ikkunasta, koska miehän en tuonne katolle mene. :)





Ikkunan pielustan laittelun jälkeen päästiin laittamaan kattopeltiä paikoilleen. 4 kokonaista peltiä meni ja viidennestä tilatusta pitää leikata vielä siivu vasempaan reunaan.
Sitten vielä nurkka- sekä taitepelti paikoilleen ja toiset otsalaudat, niin olisi katto ulkopuoliselta osaltaan valmis. Katon alustaa varten on lautaa jo valmiiksi maalattu, joten ne kanssa pitäisi naputtaa paikoilleen, tosin ennen sitä parin sähköjohdon pujottelut. :)

Illalla vielä ennen saunaan menoa maalasin osan jätekatoksen laudoista sekä jälleen yhden kerroksen pohjamaalia kaidepuihin. Hidasta se on tehdä sisällä, kun saat puusta aina vaan pari sivua kerralla maalattua ja sitten pitää odottaa seuraavaan päivään. Mutta kyllä se siitä vähitellen. Kaidepuita tosin olisi sen verran jo maalattuna, että saisi yläjuoksut paikoilleen, mutta katsellaan koska joutaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti